sunnuntai 29. joulukuuta 2019

20.-26.12.2019

En halua jakaa neuvoja, vinkkejä tai ohjeita askarteluun tai mainostaa tuotteita.


Näillä keinoin voisi lyödä rahoiksi mutta se vaatisi lukijoiden kosiskelua ja blogin välittämistä tuntemattomille ihmisille.
Blogin idea siis on joskus toteutuvalla Isolla Matkalla jakaa läheisille kuvia ja kuulumisia.
Tahtotila on myös, että jotain Reissusta jää talteen enkä luota, että esim Facebookiin tallennetut kuvat ja tekstit löytyvät ikuisesti. Sitä en tiedä löytyvätkö täältäkään..
Ennen Matkaa vain fiilistelyä ja valmistelua, ja silloin kun niitä ei ole niin ihan tavallista arkea.
Sanomattakin on selvää, ettei sellainen kiinnosta suurta yleisöä, eli rahaa tästä hommasta ei saa (sorry miesHeino)

Tätä ideaa olisi tarkoitus toteuttaa sitten joskus Matkalla mutta ensin reenataan.

Eli lyhyt videopätkä päivittäin.
Ja videoinnin ajankohta määräytyy päivämäärästä, ts. jos tänään on 8.4., videoin pari minuuttia meidän elämää klo 16:08.
Ton tarkemmin en viitsi asiaa selittää, selvinnee ajan mittaan, jos tosta ei vielä saanut kiinni.

Näissä ei ole käsikirjoitusta vaan mulla on hälytys soimassa päivittäin ja se kun kilahtaa, laitetaan video pyörimään juuri sillä hetkellä mitä ollaan tekemässäkin.
Ja koska kaikki on uutta meille ja rosoista kaikin puolin, niin en jaa somessa toistaiseksi näitä blogeja :D

Viikko 39. Ei suodattimia, ei kaunistelua, vaan raakaa arkea.

20.12. klo 12:20


21.12. klo 12:21


22.12. klo 12:22


23.12. klo 12:23


24.12. klo 12:24


25.12. klo 12:25


26.12. klo 26.12

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

13.-19.12.

En halua jakaa neuvoja, vinkkejä tai ohjeita askarteluun tai mainostaa tuotteita.


Näillä keinoin voisi lyödä rahoiksi mutta se vaatisi lukijoiden kosiskelua ja blogin välittämistä tuntemattomille ihmisille.
Blogin idea siis on joskus toteutuvalla Isolla Matkalla jakaa läheisille kuvia ja kuulumisia.
Tahtotila on myös, että jotain Reissusta jää talteen enkä luota, että esim Facebookiin tallennetut kuvat ja tekstit löytyvät ikuisesti. Sitä en tiedä löytyvätkö täältäkään..
Ennen Matkaa vain fiilistelyä ja valmistelua, ja silloin kun niitä ei ole niin ihan tavallista arkea.
Sanomattakin on selvää, ettei sellainen kiinnosta suurta yleisöä, eli rahaa tästä hommasta ei saa (sorry miesHeino)

Tätä ideaa olisi tarkoitus toteuttaa sitten joskus Matkalla mutta ensin reenataan.

Eli lyhyt videopätkä päivittäin.
Ja videoinnin ajankohta määräytyy päivämäärästä, ts. jos tänään on 8.4., videoin pari minuuttia meidän elämää klo 16:08.
Ton tarkemmin en viitsi asiaa selittää, selvinnee ajan mittaan, jos tosta ei vielä saanut kiinni.

Näissä ei ole käsikirjoitusta vaan mulla on hälytys soimassa päivittäin ja se kun kilahtaa, laitetaan video pyörimään juuri sillä hetkellä mitä ollaan tekemässäkin.
Ja koska kaikki on uutta meille ja rosoista kaikin puolin, niin en jaa somessa toistaiseksi näitä blogeja :D

Viikko 38. Ei suodattimia, ei kaunistelua, vaan raakaa arkea.

13.12. klo 12:13


14.12. klo 12:14


15.12. klo 12:15


16.12. klo 12:16


17.12. klo 12:17


18.12. klo 12:18


19.12. klo 12:19

maanantai 16. joulukuuta 2019

6.-12.12.

En halua jakaa neuvoja, vinkkejä tai ohjeita askarteluun tai mainostaa tuotteita.


Näillä keinoin voisi lyödä rahoiksi mutta se vaatisi lukijoiden kosiskelua ja blogin välittämistä tuntemattomille ihmisille.
Blogin idea siis on joskus toteutuvalla Isolla Matkalla jakaa läheisille kuvia ja kuulumisia.
Tahtotila on myös, että jotain Reissusta jää talteen enkä luota, että esim Facebookiin tallennetut kuvat ja tekstit löytyvät ikuisesti. Sitä en tiedä löytyvätkö täältäkään..
Ennen Matkaa vain fiilistelyä ja valmistelua, ja silloin kun niitä ei ole niin ihan tavallista arkea.
Sanomattakin on selvää, ettei sellainen kiinnosta suurta yleisöä, eli rahaa tästä hommasta ei saa (sorry miesHeino)

Tätä ideaa olisi tarkoitus toteuttaa sitten joskus Matkalla mutta ensin reenataan.

Eli lyhyt videopätkä päivittäin.
Ja videoinnin ajankohta määräytyy päivämäärästä, ts. jos tänään on 8.4., videoin pari minuuttia meidän elämää klo 16:08.
Ton tarkemmin en viitsi asiaa selittää, selvinnee ajan mittaan, jos tosta ei vielä saanut kiinni.

Näissä ei ole käsikirjoitusta vaan mulla on hälytys soimassa päivittäin ja se kun kilahtaa, laitetaan video pyörimään juuri sillä hetkellä mitä ollaan tekemässäkin.
Ja koska kaikki on uutta meille ja rosoista kaikin puolin, niin en jaa somessa toistaiseksi näitä blogeja :D

Viikko 37. Ei suodattimia, ei kaunistelua, vaan raakaa arkea.

6.12. klo 12:06


7.12. klo 12:07


8.12. klo 12:08


9.12. klo 12:09


10.12. klo 12:10


11.12. klo 12:11


12.12. klo 12:12

lauantai 7. joulukuuta 2019

29.11.-5.12.

En halua jakaa neuvoja, vinkkejä tai ohjeita askarteluun tai mainostaa tuotteita.


Näillä keinoin voisi lyödä rahoiksi mutta se vaatisi lukijoiden kosiskelua ja blogin välittämistä tuntemattomille ihmisille.
Blogin idea siis on joskus toteutuvalla Isolla Matkalla jakaa läheisille kuvia ja kuulumisia.
Tahtotila on myös, että jotain Reissusta jää talteen enkä luota, että esim Facebookiin tallennetut kuvat ja tekstit löytyvät ikuisesti. Sitä en tiedä löytyvätkö täältäkään..
Ennen Matkaa vain fiilistelyä ja valmistelua, ja silloin kun niitä ei ole niin ihan tavallista arkea.
Sanomattakin on selvää, ettei sellainen kiinnosta suurta yleisöä, eli rahaa tästä hommasta ei saa (sorry miesHeino)

Tätä ideaa olisi tarkoitus toteuttaa sitten joskus Matkalla mutta ensin reenataan.

Eli lyhyt videopätkä päivittäin.
Ja videoinnin ajankohta määräytyy päivämäärästä, ts. jos tänään on 8.4., videoin pari minuuttia meidän elämää klo 16:08.
Ton tarkemmin en viitsi asiaa selittää, selvinnee ajan mittaan, jos tosta ei vielä saanut kiinni.

Näissä ei ole käsikirjoitusta vaan mulla on hälytys soimassa päivittäin ja se kun kilahtaa, laitetaan video pyörimään juuri sillä hetkellä mitä ollaan tekemässäkin.
Ja koska kaikki on uutta meille ja rosoista kaikin puolin, niin en jaa somessa toistaiseksi näitä blogeja :D

Viikko 36. Ei suodattimia, ei kaunistelua, vaan raakaa arkea.

29.11. klo 11.29


30.11. klo 11:30


1.12. klo 12:01


2.12. klo 12:02


4.12. klo 12:04


5.12. klo 12:05

torstai 5. joulukuuta 2019

22.-28.11.2019

En halua jakaa neuvoja, vinkkejä tai ohjeita askarteluun tai mainostaa tuotteita.


Näillä keinoin voisi lyödä rahoiksi mutta se vaatisi lukijoiden kosiskelua ja blogin välittämistä tuntemattomille ihmisille.
Blogin idea siis on joskus toteutuvalla Isolla Matkalla jakaa läheisille kuvia ja kuulumisia.
Tahtotila on myös, että jotain Reissusta jää talteen enkä luota, että esim Facebookiin tallennetut kuvat ja tekstit löytyvät ikuisesti. Sitä en tiedä löytyvätkö täältäkään..
Ennen Matkaa vain fiilistelyä ja valmistelua, ja silloin kun niitä ei ole niin ihan tavallista arkea.
Sanomattakin on selvää, ettei sellainen kiinnosta suurta yleisöä, eli rahaa tästä hommasta ei saa (sorry miesHeino)

Tätä ideaa olisi tarkoitus toteuttaa sitten joskus Matkalla mutta ensin reenataan.

Eli lyhyt videopätkä päivittäin.
Ja videoinnin ajankohta määräytyy päivämäärästä, ts. jos tänään on 8.4., videoin pari minuuttia meidän elämää klo 16:08.
Ton tarkemmin en viitsi asiaa selittää, selvinnee ajan mittaan, jos tosta ei vielä saanut kiinni.

Näissä ei ole käsikirjoitusta vaan mulla on hälytys soimassa päivittäin ja se kun kilahtaa, laitetaan video pyörimään juuri sillä hetkellä mitä ollaan tekemässäkin.
Ja koska kaikki on uutta meille ja rosoista kaikin puolin, niin en jaa somessa toistaiseksi näitä blogeja :D

Viikko 35. Ei suodattimia, ei kaunistelua, vaan raakaa arkea.

22.11. klo 11:22

23.11. klo 11:23

24.11. klo 11:24
25.11. klo 11:25



26.11. klo 11:26



27.11. klo 11:27



28.11. klo 11:28

maanantai 25. marraskuuta 2019

Thaimaata 3/3







Thaimaata 2/3









Thaimaata 1/3


















1.-7.11.2019

En halua jakaa neuvoja, vinkkejä tai ohjeita askarteluun tai mainostaa tuotteita.


Näillä keinoin voisi lyödä rahoiksi mutta se vaatisi lukijoiden kosiskelua ja blogin välittämistä tuntemattomille ihmisille.
Blogin idea siis on joskus toteutuvalla Isolla Matkalla jakaa läheisille kuvia ja kuulumisia.
Tahtotila on myös, että jotain Reissusta jää talteen enkä luota, että esim Facebookiin tallennetut kuvat ja tekstit löytyvät ikuisesti. Sitä en tiedä löytyvätkö täältäkään..
Ennen Matkaa vain fiilistelyä ja valmistelua, ja silloin kun niitä ei ole niin ihan tavallista arkea.
Sanomattakin on selvää, ettei sellainen kiinnosta suurta yleisöä, eli rahaa tästä hommasta ei saa (sorry miesHeino)

Tätä ideaa olisi tarkoitus toteuttaa sitten joskus Matkalla mutta ensin reenataan.

Eli lyhyt videopätkä päivittäin.
Ja videoinnin ajankohta määräytyy päivämäärästä, ts. jos tänään on 8.4., videoin pari minuuttia meidän elämää klo 16:08.
Ton tarkemmin en viitsi asiaa selittää, selvinnee ajan mittaan, jos tosta ei vielä saanut kiinni.

Näissä ei ole käsikirjoitusta vaan mulla on hälytys soimassa päivittäin ja se kun kilahtaa, laitetaan video pyörimään juuri sillä hetkellä mitä ollaan tekemässäkin.
Ja koska kaikki on uutta meille ja rosoista kaikin puolin, niin en jaa somessa toistaiseksi näitä blogeja :D

Viikko 32. Ei suodattimia, ei kaunistelua, vaan raakaa arkea.

1.11. klo 11:01



2.11. klo 11:02


3.11. klo 11:03


4.11. klo 11:04


5.11. klo 11:05


6.11. klo 11:06


7.11. klo 11:07

sunnuntai 3. marraskuuta 2019

25.-31.10.2019

En halua jakaa neuvoja, vinkkejä tai ohjeita askarteluun tai mainostaa tuotteita.

Näillä keinoin voisi lyödä rahoiksi mutta se vaatisi lukijoiden kosiskelua ja blogin välittämistä tuntemattomille ihmisille.
Blogin idea siis on joskus toteutuvalla Isolla Matkalla jakaa läheisille kuvia ja kuulumisia.
Tahtotila on myös, että jotain Reissusta jää talteen enkä luota, että esim Facebookiin tallennetut kuvat ja tekstit löytyvät ikuisesti. Sitä en tiedä löytyvätkö täältäkään..
Ennen Matkaa vain fiilistelyä ja valmistelua, ja silloin kun niitä ei ole niin ihan tavallista arkea.
Sanomattakin on selvää, ettei sellainen kiinnosta suurta yleisöä, eli rahaa tästä hommasta ei saa (sorry miesHeino)

Tätä ideaa olisi tarkoitus toteuttaa sitten joskus Matkalla mutta ensin reenataan.

Eli lyhyt videopätkä päivittäin.
Ja videoinnin ajankohta määräytyy päivämäärästä, ts. jos tänään on 8.4., videoin pari minuuttia meidän elämää klo 16:08.
Ton tarkemmin en viitsi asiaa selittää, selvinnee ajan mittaan, jos tosta ei vielä saanut kiinni.

Näissä ei ole käsikirjoitusta vaan mulla on hälytys soimassa päivittäin ja se kun kilahtaa, laitetaan video pyörimään juuri sillä hetkellä mitä ollaan tekemässäkin.
Ja koska kaikki on uutta meille ja rosoista kaikin puolin, niin en jaa somessa toistaiseksi näitä blogeja :D

Viikko 31. Ei suodattimia, ei kaunistelua, vaan raakaa arkea.

25.10. klo 10:25



26.10. klo 10:26



27.10. klo 10:27



28.10. klo 10:28



29.10. klo 10:29



30.10 klo 10:30



31.10. klo 10.31


sunnuntai 27. lokakuuta 2019

18.-24.10.2019

En halua jakaa neuvoja, vinkkejä tai ohjeita askarteluun tai mainostaa tuotteita.

Näillä keinoin voisi lyödä rahoiksi mutta se vaatisi lukijoiden kosiskelua ja blogin välittämistä tuntemattomille ihmisille.
Blogin idea siis on joskus toteutuvalla Isolla Matkalla jakaa läheisille kuvia ja kuulumisia.
Tahtotila on myös, että jotain Reissusta jää talteen enkä luota, että esim Facebookiin tallennetut kuvat ja tekstit löytyvät ikuisesti. Sitä en tiedä löytyvätkö täältäkään..
Ennen Matkaa vain fiilistelyä ja valmistelua, ja silloin kun niitä ei ole niin ihan tavallista arkea.
Sanomattakin on selvää, ettei sellainen kiinnosta suurta yleisöä, eli rahaa tästä hommasta ei saa (sorry miesHeino)

Tätä ideaa olisi tarkoitus toteuttaa sitten joskus Matkalla mutta ensin reenataan.

Eli lyhyt videopätkä päivittäin.
Ja videoinnin ajankohta määräytyy päivämäärästä, ts. jos tänään on 8.4., videoin pari minuuttia meidän elämää klo 16:08.
Ton tarkemmin en viitsi asiaa selittää, selvinnee ajan mittaan, jos tosta ei vielä saanut kiinni.

Näissä ei ole käsikirjoitusta vaan mulla on hälytys soimassa päivittäin ja se kun kilahtaa, laitetaan video pyörimään juuri sillä hetkellä mitä ollaan tekemässäkin.
Ja koska kaikki on uutta meille ja rosoista kaikin puolin, niin en jaa somessa toistaiseksi näitä blogeja :D

Viikko 30. Ei suodattimia, ei kaunistelua, vaan raakaa arkea.

18.10. klo 10:18


19.10. klo 10:19


20.10. klo 10:20


21.10. klo 10:21


22.10. klo 10:22


23.10. klo 10:23


24.10. klo 10:24 

tiistai 22. lokakuuta 2019

11.-17.10.2019

En halua jakaa neuvoja, vinkkejä tai ohjeita askarteluun tai mainostaa tuotteita.

Näillä keinoin voisi lyödä rahoiksi mutta se vaatisi lukijoiden kosiskelua ja blogin välittämistä tuntemattomille ihmisille.
Blogin idea siis on joskus toteutuvalla Isolla Matkalla jakaa läheisille kuvia ja kuulumisia.
Tahtotila on myös, että jotain Reissusta jää talteen enkä luota, että esim Facebookiin tallennetut kuvat ja tekstit löytyvät ikuisesti. Sitä en tiedä löytyvätkö täältäkään..
Ennen Matkaa vain fiilistelyä ja valmistelua, ja silloin kun niitä ei ole niin ihan tavallista arkea.
Sanomattakin on selvää, ettei sellainen kiinnosta suurta yleisöä, eli rahaa tästä hommasta ei saa (sorry miesHeino)

Tätä ideaa olisi tarkoitus toteuttaa sitten joskus Matkalla mutta ensin reenataan.

Eli lyhyt videopätkä päivittäin.
Ja videoinnin ajankohta määräytyy päivämäärästä, ts. jos tänään on 8.4., videoin pari minuuttia meidän elämää klo 16:08.
Ton tarkemmin en viitsi asiaa selittää, selvinnee ajan mittaan, jos tosta ei vielä saanut kiinni.

Näissä ei ole käsikirjoitusta vaan mulla on hälytys soimassa päivittäin ja se kun kilahtaa, laitetaan video pyörimään juuri sillä hetkellä mitä ollaan tekemässäkin.
Ja koska kaikki on uutta meille ja rosoista kaikin puolin, niin en jaa somessa toistaiseksi näitä blogeja :D

Viikko 29. Ei suodattimia, ei kaunistelua, vaan raakaa arkea.

11.10. klo 10:11


12.10. klo 10:12


13.10. klo 10:13


14.10. klo 10:14


15.10. klo 10:15


16.10. klo 10:16

 
17.10. klo 10:17

sunnuntai 13. lokakuuta 2019

4.-10.11.2019

En halua jakaa neuvoja, vinkkejä tai ohjeita askarteluun tai mainostaa tuotteita.

Näillä keinoin voisi lyödä rahoiksi mutta se vaatisi lukijoiden kosiskelua ja blogin välittämistä tuntemattomille ihmisille.
Blogin idea siis on joskus toteutuvalla Isolla Matkalla jakaa läheisille kuvia ja kuulumisia.
Tahtotila on myös, että jotain Reissusta jää talteen enkä luota, että esim Facebookiin tallennetut kuvat ja tekstit löytyvät ikuisesti. Sitä en tiedä löytyvätkö täältäkään..
Ennen Matkaa vain fiilistelyä ja valmistelua, ja silloin kun niitä ei ole niin ihan tavallista arkea.
Sanomattakin on selvää, ettei sellainen kiinnosta suurta yleisöä, eli rahaa tästä hommasta ei saa (sorry miesHeino)

Tätä ideaa olisi tarkoitus toteuttaa sitten joskus Matkalla mutta ensin reenataan.

Eli lyhyt videopätkä päivittäin.
Ja videoinnin ajankohta määräytyy päivämäärästä, ts. jos tänään on 8.4., videoin pari minuuttia meidän elämää klo 16:08.
Ton tarkemmin en viitsi asiaa selittää, selvinnee ajan mittaan, jos tosta ei vielä saanut kiinni.

Näissä ei ole käsikirjoitusta vaan mulla on hälytys soimassa päivittäin ja se kun kilahtaa, laitetaan video pyörimään juuri sillä hetkellä mitä ollaan tekemässäkin.
Ja koska kaikki on uutta meille ja rosoista kaikin puolin, niin en jaa somessa toistaiseksi näitä blogeja :D

Viikko 28. Ei suodattimia, ei kaunistelua, vaan raakaa arkea.

4.10. klo 10:04


5.10. klo 10:05


6.10. klo 10:06


7.10. klo 10:07


8.10. klo 10:08


9.10. klo 10:09


10.10. klo 10:10

sunnuntai 6. lokakuuta 2019

27.9.-3.10.2019

En halua jakaa neuvoja, vinkkejä tai ohjeita askarteluun tai mainostaa tuotteita.

Näillä keinoin voisi lyödä rahoiksi mutta se vaatisi lukijoiden kosiskelua ja blogin välittämistä tuntemattomille ihmisille.
Blogin idea siis on joskus toteutuvalla Isolla Matkalla jakaa läheisille kuvia ja kuulumisia.
Tahtotila on myös, että jotain Reissusta jää talteen enkä luota, että esim Facebookiin tallennetut kuvat ja tekstit löytyvät ikuisesti. Sitä en tiedä löytyvätkö täältäkään..
Ennen Matkaa vain fiilistelyä ja valmistelua, ja silloin kun niitä ei ole niin ihan tavallista arkea.
Sanomattakin on selvää, ettei sellainen kiinnosta suurta yleisöä, eli rahaa tästä hommasta ei saa (sorry miesHeino)

Tätä ideaa olisi tarkoitus toteuttaa sitten joskus Matkalla mutta ensin reenataan.

Eli lyhyt videopätkä päivittäin.
Ja videoinnin ajankohta määräytyy päivämäärästä, ts. jos tänään on 8.4., videoin pari minuuttia meidän elämää klo 16:08.
Ton tarkemmin en viitsi asiaa selittää, selvinnee ajan mittaan, jos tosta ei vielä saanut kiinni.

Näissä ei ole käsikirjoitusta vaan mulla on hälytys soimassa päivittäin ja se kun kilahtaa, laitetaan video pyörimään juuri sillä hetkellä mitä ollaan tekemässäkin.
Ja koska kaikki on uutta meille ja rosoista kaikin puolin, niin en jaa somessa toistaiseksi näitä blogeja :D

Viikko 27. Ei suodattimia, ei kaunistelua, vaan raakaa arkea.

27.9. klo 9:27


28.9. klo 9:28

29.9. klo 9:29





30.9. klo 9:30

1.10. klo 10:01

2.10. klo 10:02


3.10. klo 10:03


Valmistautumista 12.-18.10.2020