Mulla on ollut vain hyviä esimiehiä.
Uskomaton tuuri!
Siitäkin huolimatta, että en ole tosiaan helppo johdettava.
Esimiehiä on mahtunut 30-vuoden työhistoriaani reilu tusina, niin miehiä kuin naisiakin.
Kaikki erilaisia persoonia, ainoa yhtäläisyys, että ovat olleet mua vanhempia.
Tiedän, tämä tulee kääntymään jossain vaiheessa..
Alle parikymppisenä mulla oli kolme vanhempaa miestä päällikköinä.
Jälkikäteen hatunnosto herroille lempeästä kärsivällisyydestä, jolla ohjastivat nuorta plikkaa työelämään.
Olin jo silloin ahne työnteolle mutta muutoin varsin hulda huoleton.
Tahto tehdä lisää töitä vei stadiin ja asiakaspalvelutehtäviin.
Esimiehet vaihtuivat naisiin.
Jostain itselle mystisestä syystä aloin saada vastuuta ja tunnustusta.
Vaikkakin pidin violetiksi värjättyä tukkaani saparoilla, ehostin miten huvitti ja kävelin paljain jaloin, tai puukengillä.
Kyllä, Helsingin toiseksi suurimmassa yritys-, pankki- ja vakuutuspalveluita tarjoavassa postitoimistossa.
Elämä heitti takaisin Turkuun mutta työnantaja pysyi samana.
Sain jälleen iloisia, luottavia ja ammattitaitoisia naisesimiehiä parikin kappaletta.
Aika pian jäin perhevapaalle ja kun koitti paluun hetki, olimme yrityksen kanssa kasvaneet ns. erilleen, ja hyppäsin rohkein mielin tyhjän päälle.
Uskoin että siivet kantaa, olinhan rehellinen, ahkera ja periksiantamaton.
Uusi työnantaja löytyi nopeasti ja aloitin aivan eri maailmassa.
En ole koskaan pitänyt myymisestä mutta nyt halusin olla paras.
Kaikista.
Ja sain parhaan esimiehen.
Mitä nohevammaksi työssäni tulin, sitä hankalammaksi ja vaativammaksi muutuin.
Hän käsitteli mua ihmeellisellä tunneälyllään.
Hänestä tuli myös ystävä, jolle avautua niin hyvinä kuin huonoina elämän hetkinä.
Vaikka tiemme ovat eronneet, ajattelen häntä lämmöllä.
Tuli aika ponnistaa eteenpäin, ja esimies vaihtui.
Sain vastuulleni oman myyntiryhmän.
Uudelta esimieheltä tuli kaikki apu, mitä keksin pyytää mutta muuten sain toteuttaa itsenäisesti työtäni.
Hän oli hyväntahtoinen ja huumorintajuinen tuki, johon aina tarvittaessa nojata.
Olin siis monta vuotta itsekin esimiehenä.
Ensin luulin olevan siinä ihan hyvä.
Sitten ymmärsin, että mulla kävi taas mieletön mäihä.
Sain johdettavakseni lahjakkaita, lojaaleja ja luovia tiimiläisiä.
Tehtäväkseni jäi vain pitää latua heille auki.
Jossain vaiheessa organisaatio muuttui ja esimieheksi tuli pitkän tauon jälkeen nainen.
Olin seurannut hänen toimintaansa jo useamman vuoden ja päättänyt, että nostan välittömästi kytkintä, jos tiemme kohtaavat.
Kerroin tämän myös hänelle heti ekana yhteisenä päivänämme.
Hetken mietittyämme päätimme tehdä pelisäännöt ja katsoa jos vaikka matkamme voisi jatkua yhteisenä.
Jatkuihan se, monta vuotta, oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kaikissa ylä- ja alamäessä pidimme toistemme puolta.
Olin pahoillani kun organisaatiomuutokset paiskasivat hänet uusiin tuuliin.
Tässä kohtaa kuvaan astui esimies, jolta ei auktoriteettia puuttunut.
Hän on ainoa, jonka kanssa olen ollut aidosti eri mieltä pätevyydestäni työtehtävääni.
Mä huitelin post-it lappujen kanssa, hän oli tyyni Mr Excel.
Ymmärrän, että kävin todella hänen hermoilleen kyseenalaistaessani kaiken, siis oikeasti aivan kaiken.
Kunnioitan häntä kuitenkin, vakaa ja turvallinen kuin kallio.
Tehtäväni on taas perhevapaan jälkeen muuttunut.
Ja esimies.
Myös häneen suhtauduin aluksi skeptisesti, liikaa showta ja liian vähän asioiden loppuunvientiä.
Mutta tässä kuten kaikessa, ensin tottuu ja sitten alkaa tykkää.
Nyt olen jo hänen faninsa.
Ei ole tylsiä hetkiä, ei todella.
Jälleen jostain hämmentävästä syystä, hän ajattelee mun olevan muusansa, innoittajansa.
Vaikka todellisuudessa hänen sparraillessa liiketoiminnan kehitysajatuksia, nostan vain virtuaalisen peilin ja hän löytää vastaukset omista pohdinnoistaan.
Hänelle olen ROUVA HEINO, joka näkee kaiken, kuulee kaiken ja tietää kaikesta kaiken.
Harvoin mulla todellisia vastauksia on, mua tarvitaan vain peilin pitämiseen.
Mutta niin kauan kuin hän luulee mua korvaamattomaksi, niin hysss ei kerrota.
Mulle työ ei ole koskaan ollut vain työ.
Vietänhän sen parissa puolet valveillaoloajastani, niin on tosiaan merkitystä kuka orkesteria johtaa.
Aika vähän olen koulupulpetissa istunut valkolakin saamisen jälkeen, mutta nämä pomot ovat opettaneet kaiken mitä toistaiseksi olen työelämässä tarvinnut.
Kun en enää pärjää, niin palaan jonkin opinahjon penkkiä kuluttamaan.
Olin jo silloin ahne työnteolle mutta muutoin varsin hulda huoleton.
Tahto tehdä lisää töitä vei stadiin ja asiakaspalvelutehtäviin.
Esimiehet vaihtuivat naisiin.
Jostain itselle mystisestä syystä aloin saada vastuuta ja tunnustusta.
Vaikkakin pidin violetiksi värjättyä tukkaani saparoilla, ehostin miten huvitti ja kävelin paljain jaloin, tai puukengillä.
Kyllä, Helsingin toiseksi suurimmassa yritys-, pankki- ja vakuutuspalveluita tarjoavassa postitoimistossa.
Elämä heitti takaisin Turkuun mutta työnantaja pysyi samana.
Sain jälleen iloisia, luottavia ja ammattitaitoisia naisesimiehiä parikin kappaletta.
Aika pian jäin perhevapaalle ja kun koitti paluun hetki, olimme yrityksen kanssa kasvaneet ns. erilleen, ja hyppäsin rohkein mielin tyhjän päälle.
Uskoin että siivet kantaa, olinhan rehellinen, ahkera ja periksiantamaton.
Uusi työnantaja löytyi nopeasti ja aloitin aivan eri maailmassa.
En ole koskaan pitänyt myymisestä mutta nyt halusin olla paras.
Kaikista.
Ja sain parhaan esimiehen.
Mitä nohevammaksi työssäni tulin, sitä hankalammaksi ja vaativammaksi muutuin.
Hän käsitteli mua ihmeellisellä tunneälyllään.
Hänestä tuli myös ystävä, jolle avautua niin hyvinä kuin huonoina elämän hetkinä.
Vaikka tiemme ovat eronneet, ajattelen häntä lämmöllä.
Tuli aika ponnistaa eteenpäin, ja esimies vaihtui.
Sain vastuulleni oman myyntiryhmän.
Uudelta esimieheltä tuli kaikki apu, mitä keksin pyytää mutta muuten sain toteuttaa itsenäisesti työtäni.
Hän oli hyväntahtoinen ja huumorintajuinen tuki, johon aina tarvittaessa nojata.
Olin siis monta vuotta itsekin esimiehenä.
Ensin luulin olevan siinä ihan hyvä.
Sitten ymmärsin, että mulla kävi taas mieletön mäihä.
Sain johdettavakseni lahjakkaita, lojaaleja ja luovia tiimiläisiä.
Tehtäväkseni jäi vain pitää latua heille auki.
Jossain vaiheessa organisaatio muuttui ja esimieheksi tuli pitkän tauon jälkeen nainen.
Olin seurannut hänen toimintaansa jo useamman vuoden ja päättänyt, että nostan välittömästi kytkintä, jos tiemme kohtaavat.
Kerroin tämän myös hänelle heti ekana yhteisenä päivänämme.
Hetken mietittyämme päätimme tehdä pelisäännöt ja katsoa jos vaikka matkamme voisi jatkua yhteisenä.
Jatkuihan se, monta vuotta, oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kaikissa ylä- ja alamäessä pidimme toistemme puolta.
Olin pahoillani kun organisaatiomuutokset paiskasivat hänet uusiin tuuliin.
Tässä kohtaa kuvaan astui esimies, jolta ei auktoriteettia puuttunut.
Hän on ainoa, jonka kanssa olen ollut aidosti eri mieltä pätevyydestäni työtehtävääni.
Mä huitelin post-it lappujen kanssa, hän oli tyyni Mr Excel.
Ymmärrän, että kävin todella hänen hermoilleen kyseenalaistaessani kaiken, siis oikeasti aivan kaiken.
Kunnioitan häntä kuitenkin, vakaa ja turvallinen kuin kallio.
Tehtäväni on taas perhevapaan jälkeen muuttunut.
Ja esimies.
Myös häneen suhtauduin aluksi skeptisesti, liikaa showta ja liian vähän asioiden loppuunvientiä.
Mutta tässä kuten kaikessa, ensin tottuu ja sitten alkaa tykkää.
Nyt olen jo hänen faninsa.
Ei ole tylsiä hetkiä, ei todella.
Jälleen jostain hämmentävästä syystä, hän ajattelee mun olevan muusansa, innoittajansa.
Vaikka todellisuudessa hänen sparraillessa liiketoiminnan kehitysajatuksia, nostan vain virtuaalisen peilin ja hän löytää vastaukset omista pohdinnoistaan.
Hänelle olen ROUVA HEINO, joka näkee kaiken, kuulee kaiken ja tietää kaikesta kaiken.
Harvoin mulla todellisia vastauksia on, mua tarvitaan vain peilin pitämiseen.
Mutta niin kauan kuin hän luulee mua korvaamattomaksi, niin hysss ei kerrota.
Mulle työ ei ole koskaan ollut vain työ.
Vietänhän sen parissa puolet valveillaoloajastani, niin on tosiaan merkitystä kuka orkesteria johtaa.
Aika vähän olen koulupulpetissa istunut valkolakin saamisen jälkeen, mutta nämä pomot ovat opettaneet kaiken mitä toistaiseksi olen työelämässä tarvinnut.
Kun en enää pärjää, niin palaan jonkin opinahjon penkkiä kuluttamaan.
Niin, miten esimies liittyy siihen matkaan!?
Hän on se viimeinen, jolle siitä koskaan kerron 😊
Parasta työpäivää,
Tuija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti