Kattoo ko lehmä uut konttii

Poika ja varis -juliste porstuan ovessa. Oven takana tupa ja kamari, Mummola.

On perjantai ja pappa on hakenut mut tarhasta viikonlopun viettoon, vihreällä Ladallaan. Pelkääjän paikalla istuu pappan iloinen velipoika. Mulla on taas vuotanut rinnuksille veri nenästä; hentoinen ja aina kipeänä. Pappa sanoo mua kuitenkin Talivintikseen, vilkas livertäjä.

Tuvassa tuoksuu läskisoosi ja vispipuuro. Jääkaapin päällä soi radio. Yhdessä nurkassa on ruokakomero, josta Mummon silmän välttäessä pihistän salmiakkiyskänlääkettä. Toisessa nurkassa on suuri puuhella. Liekeissä on jännä polttaa sanomalehtisuikaleita; kuinka kauan uskaltaa pitää liuskasta kiinni ennen kuin kuumuus polttaa sormia. Aamulla herään kun pappa puhdistaa pesästä tuhkat. Kamarissa on kasvanut neljä lasta. Tänä päivänä tuntuu uskomattomalta, että kuusihenkinen perhe voisi asua yksiön kokoisessa mökissä. Mutta ei Mummolassa oltu sisällä, olikohan siellä edes telkkaria. Lauantaisin ajetaan kirkolle ja kaupasta saa valita paperinuken.

Ne oli niitä lapsuusaikoja kun kesällä paistoi aurinko ja talvella satoi lunta.

Kerran jäätiin veljen kanssa savipeltoon jumiin, pappa tuli pelastamaan sisätohveleissaan ja niin olimme koko porukka mudan peitossa. Mummo oli kiukkuinen kuuratessaan meitä saunassa. Juuriharjakäsittelyn jälkeen kiiltelimme kuin vaalenpunaiset porsaat. Ei naurattanut. 

Kerran löin puuvajassa itseäni kirveellä otsaan, veli puukolla omaansa. Säikähdyksellä selvittiin.

Kerran jäi jalka Mummon pyöränpinnojen väliin, toisella kertaa putosin marjametsässä kalliolta. Pieniä nyrjähdyksiä.

Kerran piti silpata keinun köyttä alas puusta, mä liu'uin. Kädet paloi, ja juoksin upottamaan ne tuvan vesiämpäreihin. Taas oli Mummo harmissaan kun täytyi hakea uudet puhtaat vedet ulkoa kaivosta.

Kerran jäin pää alaspäin jumiin johonkin rakennusputkeen, veli kiskoi jaloista ylös.

Eräänä kertana jäin ulos lukkojen taakse, sisällä ei ollut ketään avaamassa ovea. Löysin sanomalehtiä, suojasin niillä jalkani ja hiihtelin loskassa Mummoa etsien. Tällekin naurettiin, myöhemmin.

Ulkohuussissa ei enää kannattanut kilpailla kuka uskaltaa kurottaa alimmas, täti oli jo sontalaariin pudonnut.

Salaa istuttiin veljen kanssa autotallissa pappan Ladassa ja mielikuvitusajeltiin maailmalle. Illalla saatiin namipussit ja Tripit, ne kolmionmalliset.

Mummolla on punertava tukka ja iho täynnä pisamia, muutama on munkin nenän päälle periytynyt. Mummo on tulisieluinen ja räiskähtelevä mutta nauraa paljon, silmistä asti.
Mummo tykkää lavatansseista ja jutella kaikesta.

Hän kohtelee muita vertaisenaan, ei koskaan lässytä vaan puhuu kuin ihminen toiselle.
Olen aina ihaillut hänen rehellisyyttään ja uteliasta elämäniloaan, toivon että jotain siitäkin on periytynyt.

Mulle hän on ollut koko ikäni Mummo, kymmenkunta muuta lastenlasta kutsuu mammaksi.

Myöhemmin Mummo muutti kirkolle. Mä katkaisin jalkani ja menin mummon hoiviin. Tutustuin Vilho Koskelaan Tuntemattomassa sotilaassa ja Täällä Pohjantähden alla romaanitrilogiassa. Rakastuin Avaraan luontoon ja muihin luontodokkareihin. Viikonloppuisin Mummo työnsi mut pyörätuolissa Alkoon ja osti Koskenkorva-pullon. Sitä tissuteltiin lämpimän marjamehun kanssa. Sitten Mummo itki kuollutta Tipsu-kissaansa.

Mummo rakastaa lapsia ja eläimiä, luontoa. Lastenlastenlapsiakin on pian kymmenen, kaikille on syliä riittänyt. Kotona rapsuteltavana on enää pehmokoiria mutta Mummolla on aina ovi auki naapurin kissoille ja  ulkona ruokaa pikkulinnuille.

Mummo täyttää tänä vuonna 90 vuotta, ehkä. Hän alkaa olla jo väsynyt, silmät eivät tuiki enää niin usein. Puhuttiin palveluasumisesta, muisti kun on jo kovin heikko. "Mä en sinne mene, ne kattoo mua ko lehmä uut konttii!". Niin kai sitten.

Mummon mieli hakeutuu yhä useammin lapsuusmaisemiin Pohjanmaalle. Tiedän, että sinne on hänet pian päästettävä, vaan ajatus luopumisesta polttaa luomia ja kuristaa kurkkua. Hän on viimeinen isovanhempani, haluan olla vielä hetken pieni.